maanantai 20. maaliskuuta 2017

Viikko 5

Viikko viisi alkoi miedän projektin kannalta hauskasti, olimme sopineet Jolly Dragonin kanssa menevämme maanantaina heidän järjestämiinsä Saint Patrick's Day bileisiin. Olin itse töissä tuolloin, enkä päässyt mukaan. Ennen juhlia me yritimme keksiä sinne tekemistä ja teimme Ainon kanssa hauskan Kahoot-pelin kokoukseemme. Kahoottia ei kuitenkaan käytetty kyseisissä juhlissa, mutta opimmehan ainakin käyttämään sitä. Juhlat olivat kuulemma menneet erittäin hyvin, ja oma maanantaini meni kansa mukavasti, töiden merkeissä. Olin asentamassa näyttöjä eräälle yritykselle. Sain työpaikan opettajaltani, ja mukaani lähti kaksi muuta opiskelijaa samalta luokalta. Asensimme yhteensä 160 näyttöä ja jatkamme seuraavaan kerrokseen ensi viikolla.
Aloitimme myös meidän päättäjäis-avajais projektimme ja teimme seinälle täpitys taulukon johon kaikki saivat laittaa ylös omat kontaktoidut asiakkaat, saadut asiakkuudet, aloitetut projektit ja päättyneet projektit.


Pidimme myös pienen henkilöbrändäys kokouksen, johon osallistui n. 7 henkilöä. Brändäys ei onnistunut aivan niin hyvin, kuin olisi voinut, koska emme oikein tunne toisiamme. Saimme kuitenkin joitain asioita ylös itsestämme, ja toisitamme ja siitä tuli erittäin hyvälle tuulelle.



Olimme torstaina käymässä minun koulullani Vallilassa esittelemässä PopUpCollegen toimintaa. Itse sain kuuluttaa koko koululle kuulutuksen ja se jännitti erittäin paljon. Kirjoitin Selinan avustuksella ensin paperille, että mitä sanoisin ja sen jälkeen luin sen ensin ääneen ennen kuin kuulutin koko koululle. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti