keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Uusia projekteja!!

Maanantai 3.4


Maanantaina oli heti aamulla meidän Team Internationalin treenit. Treeneissä kävimme vähän läpi avajaisia ja uusien fiiliksiä. Pienen alkukierroksen jälkeen kun olimme vähän tutustunut toisiimme, ruvettiin miettimään meidän tiimille uusia sääntöjä. Meidän uudella valmentajalla Anulla oli mukanaan kortteja, jotka hän levitti lattialle, ja niistä jokainen kirjoitti ylös kolme asiaa jotka oli omasta mielestä tärkeitä. Kun olimme kaikki kirjoittaneet ylös kolme asiaa, jakauduimme neljään kolmen hengen porukkaan. Pienissä porukoissa kävimme läpi jokaisen omat kolme asiaa ja teimme niistä meidän säännöt. Vähän ajan päästä tapasimme taas koko tiimin ja kävimme läpi kaikkien valitsemat säännöt, joista me valitsimme meidän tiimille omat säännöt.
Team International toteutus 2 säännöt!

Treenien jälkeen rupesimme suunnittelemaan uusia projekteja. Edellisellä viikolla olimme kierrelleet mm. Punanaamiossa, Tigerissä, Gigantissa, Fazer Cafessa ja monissa muissa yrityksissä kysymässä yhteistyötä. Valitettavasti ei löytynyt mitään, joten tällä viikolla päätimme ensin keskittyä meidän oman projekti-tiimin vahvuuksiin.  

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Uudet popuppilaiset ja avajaiset #2

Maanantaina 27.3 meillä aloitti uusia opiskelijoita PopUpCollegessa monien vanhojen lähtiessä. Meitä vanhoja jäi tänne n. 10 ja olemme auttaneet uudet alkuun. Ensimmäinen viikko uusien kanssa meni enimmäkseen uusien avajaisten ja vanhojen läksiäisten järjestämiseen. Juhlat järjestettiin torstaina 30.3 ja olin itse paikan järjestelyn ja koristelun projektiäällikkö. Meidän projekti tiimissä olivat Aurelia, Eevi, Denys, Karita, Sanna ja minä. Uusien tultua päätimme vaihtaa pojektipäälliköksi Denyksen, jotta hän saisi myös kokemusta johtamisesta. Denys oli kuitenkin avajaista edeltävänä päivänä poissa, joten minä tein lpulliset valinnat järjestelyn suhteen. Tulimme uuden tiimin kanssa erittäin hyvin toimeen ja saimme tästä syystä erittäin hienot koristeet meidän PopUppiin :)
Aurelia teki meille erittäin hienon PopUpCollege tekstin seinälle käyttäen tapettia, jonka olimme saaneet edellisiin avajaisiin sponsoroituna.

Tässä meidän kokkien tekemät eväät avaaisiin. Kokeille ei oltu ilmoitettu ajoissa ja heillä oli hirmuinen kiire muiden projektien takia, mutta he saivat silti loihdittua meille erittäin herkulliset purtavat. Kiitos! :)

Meillä ei ollut rahaa koristeisiin, joten kävimme kiertämässä ympäri kaupunkia kysymässä sponsoreita meille. Saimme aika hyvin kertakäyttöastioita, ilmapalloja ja serpentiiniä.


Avajaisten jälkeisenä perjantaina olin itse töissä, joten en päässyt paikalle kun porukka kävi läpi motorola palautteen avajaisista. Perjantai oli meidän aivan ihanan valmentajan Tuulan viimeinen päivä enkä päässyt hyvästelemään häntä, mikä jäi vähän harmittamaan. Tuula oli Salon seudun ammattiopistosta ja oli täällä vain parina päivänä viikossa.